sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Kaikenlaista

Keskiviikkona oli jälleen treenit. Blondikin pääsi tekemään muutamaa estettä. Putken jälkeen takaakierto ilman rimaa sujui ihan hyvin, mutta isompi ongelma oli muut kentällä treenaavat koirat. Hamsteri keskittyi itse tekemiseen hyvin, mutta heti palkkauksen jälkeen pikkukoira olisi halunnut käydä räyhäämässä muille treenaajille. Joka tapauksessa Rondon keskittyminen on parantunut jatkuvasti eikä sillä mitään varsinaista keskittymisongelmaa ole.

Figon kanssa tehtiin suunnilleen samanlaista hyppykuviota kuin Oreniuksella muutama viikko sitten. Pitkästä aikaa otettiin myös rata videolle. Renkaan jälkeisten hyppyjen kaarteita ei vaan meinattu saada pieniksi millään. Treenien lopuksi hinkattiin niitä kohtia, joissa kaarteet levisivät ja saatiin muutama ihan kelvollinen suoritus aikaan. Figo pitäisi ottaa tosi aikaisin haltuun ja mulle oikein ajoitettu pakkovalssi aiheutti jonkin verran vaikeuksia. Nimenomaan se oikea-aikaisuus. Videolta myös näkee, ettei Figon puomi ole vieläkään lähellekääm täydellistä. Ampuu puomille hyvin, mutta puolesta välistä eteenpäin puomi on ihan liian hidas. Kumma koira, vähän aikaa sitten Figon puomi oli parempi kuin nyt.

Eilen oli K9:n (eläinlääketieteen kandiyhdistyksen koirakerho) agilitymestaruuskisat. Itse en niihin osallistunut, kun en eläinlääkiksessä ole, mutta Outi osallistui Figon kanssa sekä kilpailun ulkopuolisina mölliradalle, että kisaavien radalle. Figon mölliradasta on video. Figolle mölliradalta siis vitonen, kun koira kaahotti putken jälkeisestä hypystä ohi. Figon ensimmäinen shelttiohitus. :D Kisaavin rata oli huomattavasti haastavampi. Puomi- aa- ansa oli kaikkiaan neljä kertaa. Figon kanssa ei olla treenattu putken ja kontaktien erottelua kertaakaan ja sen myös huomasi. Outi yritti saada Figoa aalle, mutta Figo meni kerta toisensa jälkeen putkeen. Tuomari yritti mennä putken suun eteen, minkä seurauksena Figo juoksi tuomaria päin. Fiksu koira. :) Toinen vaikea kohta oli, kun käännöksen jälkeen radan päädyssä oli "omituinen tumma hahmo" (valokuvaaja), jolle Figo räyhäsi ja ohitti sen takia yhden aidan. Muuten rata meni hyvin, vain n. 100 hyllyä plus vitonen. Kukaan muukaan ei saanut rataa puhtaasti ja otettiin uusintakierros. Tällä kertaa Figo teki aat ja putket oikeassa järjestyksessä, mutta taas se kuvaaja oli siellä radan päässä kummittelemassa ja Figo ohitti jälleen sen samaisen aidan sen takia. Tuloksena radalta vitonen. Kisaajia oli niin vähän, että vitosella sijoitus oli 3.

Mineissä Outi teki kaksoisvoiton omien koirien kanssa ja Ainosta tuli K9:n seuramestari. Onnea!

Tänään oli vuorossa mätsäri molempien koirien kanssa. Rondo esiintyi pienissä pennuissa ja Figo pienissä aikuisissa. Molemmat tienasivat punaisen nauhan ilman sijoitusta. Molemmat kyllä esiintyivät aivan loistavasti. Rondo ei yrittänyt enää kertaakaan räyhätä (kehässä, mutta sen ulkopuolella kylläkin) tai jahdata muita koiria. Häntäkin pysyi alhaalla vielä, kun esiinnyttiin pareittain, mutta punaisten kehässä komea häntä liehuikin rodunomaisesti selän yläpuolella.

Figo ei ollut tehnyt mitään näyttelyihin liittyvää syyskuun jälkeen. Hyvin oli muistissa juttu silti pysynyt. Figo näytti juuri sopivan tylsistyneeltä kehässä. Seisoi kuin patsas, sekä pöydällä, että maassa. Figon kanssa olisi kiva kyllä käydä oikeissakin näyttelyissä enemmän, kun koira esiintyy niin erinomaisesti ja sillä on rakenne kohdillaan, mutta Figon pää nyt ei ole mikään täydellinen ja Figo näyttäisi parhaassaankin turkissaan aika lyhytkarvaiselta muiden urosten rinnalla. Miksipä siis rahojaan heittämään kankkulan kaivoon, kun ei koiralla mitään valiomahdollisuuksia ole.

Torstaina ajellaan Kangasniemelle viralliseen näyttelyyn molempien koirien kanssa. Figon osalta näyttelyt jäävätkin tämän kesän osalta varmaan siihen, sen kanssa keskitytään enemmän agilityyn. Rondon kanssa käydään kesällä ainakin muutama näyttely.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti