sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Sellainen viikko

Tähän viikkoon on mahtunut ensimmäinen kunnon vatsatautiepisodi yli kahteen vuoteen. Figon viime viikolla alkanut huono ruokahalu ja vetämättömyys helpottuivat viikonloppuna, mutta maanantaina oksensi ja sen jälkeen alkoi myös ripuloimaan. Parin päivän jälkeen Figo alkoi olla taas kunnossa ja ruokahalu palasi, kunnes samana päivänä Rondo oksensi kesken lenkin. Sen oireet jäivät ilmeisesti (toivottavasti) vähäisemmiksi, koska huonoa ruokahalua lukuunottamatta oli lähes normaali. Stressaannun ihan kauheasti, kun koirat on sairaana. En keksi mitään yhtä hermoja raastavaa. Toivottavasti ei tule vastaavaa taas ainakaan pariin vuoteen.

Perjantaina meillä oli Janita Leinosen koulutus Liedossa ja Rondo oli siinä vaiheessa niin hyvässä kunnossa, että uskalsin treenata sen kanssa. Enemmän hyötyä koulutuksesta olisi ollut ehkä Figon kanssa, mutta se oli ollut useamman päivän sitä ennen lähes tulkoon syömättä, joten fiksumpaa antaa sen toipua kunnolla.

Rata oli haastava ja saatiin monet Rondon ongelmakohdat myös esiin, kuten töksähtelyt ennen suoraan hypättävää aitaa, jos rintamasuuntani kääntyy sitä kohti eikä erilaiset poispäinkäännöt lukeudu vahvuuksiin ja niitä rataan sisältyi paljon. Koiraa suurempi ongelma olin kuitenkin minä itse. Jos kauniisti sanotaan, kiirehdin, mutta suoraan sanottuna ohjaan kuin saisin sähköiskuja. Keskimäärin mentiin kolme estettä kerralla, kunnes kosahti. Ainoa kelvollisesti onnistunut pidempi pätkä, oli radan alku:


Ei ollut kuitenkaan huonot treenit ollenkaan, sain myös uutta ajateltavaa ja oikeasti pitäisi keskittyä siihen, etten syöksy jo seuraavalle esteellä ennen kuin edellinen on ohjattu kunnolla loppuun. Tämä taitaa lukeutua minun ikuisuusteemoihin. Rondo on kyllä hieno treenikaveri. Sen vire säilyy samana treenien läpi, vaikka se alkaisi fyysisesti väsymään.

Sunnuntaina oli vuorossa viime viikolta lykkääntynyt tyhmäleiri vol 3. Rondon kantava teema on edelleen A. Se on lähes täydessä korkeudessa nyt treenataan sitä radan osana. Toistoja ei voi enää ottaa suuria määriä kerralla, kun kulma alkaa olla aika jyrkkä. Kehitystä on tapahtunut, mutta kaipaan Rondolle vielä hieman lisää tasaisuutta toistoihin. En sano, että A olisi vielä varma tai valmis. Vaatii se vielä treeniä ja aikaa, mutta ensi lauantaina kokeilemme sitä myös kisaradoilla. Saa nähdä, miten meidän käy. Figo kisaa vain hyppyradan. Päätin, että sille tulee juoksupuomin lisäksi myös 2on2off, koska toisinaan radoilla puomin jälkeiset radan jatkot ovat todella vaikeita juoksupuomin kanssa. En ole opettanut Figolle käännöksiä muutenkaan, joten pysäytys tulee olemaan niitä tilanteita varten, kun puomilta pitää kääntyä tiukasti tai en usko muuten, että Figo suoriutuisi siitä juosten. 2on2off on palautettu mieleen ja Figo erottelee suoritukset kiitettävästi käskyllä. Treeniä se kuitenkin vielä vaatii, paljon.

Ei olla tehty montaa kertaa molempia kontakteja osana rataa. Oikeastaan, rataa on treenattu ihan liian vähän verrattuna puomiin ja näkyyhän se siinä, että yhteinen sävel Figon kanssa on vieläkin aika hukassa. Tähän pätkään valikoitua huono ihmisnuoli ja kökkö vastakääntö, mutta kontaktit oli hyvät. Jostain syystä en saanut videota tähän suoraan näkyviin, joten tuossa linkki videoon.

Rondo aloittaa nyt kevään jumppaohjelman. Etuvetoisella pikkukoiralla on kovin lihakseton takaosa suhteessa etuosaan. Jospa jumpalla saataisiin hieman tasapainoa lihaksistoon. Kesään mennessä silläkin on jo toivottavasti komeat reidet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti