tiistai 3. elokuuta 2010

Virosta tuomisina 2x jun-sert

Lähdettiin viime perjantaina reissuun Rondon kasvattajan Kaisan sekä Reetan kanssa Viroon, missä oli kaksi näyttelyä. Matkassa oli neljä shelttiä ja kolme japsia. Laivamatka sujui hyvin koirat autossa. Rondo oli pysynyt laukussaan koko ajan, vaikka se oli jätetty auki.

Lauantaina oli kaikkien rotujen näyttely Tallinnan kupeessa ja pienen etsimisen jälkeen löydettiin paikallekin. Tuomarina oli venäläinen Lessi Tsistjakova. Näyttelypaikalla Rondo on sitä mieltä, että mitkään mukana olleet namit eivät ole tarpeeksi hyviä ja Blondi ei niitä syö. Omat nappulat kelpasivat, mutta kehänameina eivät oikein toimi, kun Rondo rouskuttaisi niitä seuraavat 10 minuuttia. Kehässä leikkimällä palkkaaminenkaan ei ole ihan paras ratkaisu, kun näyttelyissä lahkeessa roikkuva pikkukoira ei olisi ihan toivottava näky. Niinpä kehään mentiin ihan ilman mitän. Ihan hyvin Rondo esiintyi ja jaksoi seistä paikallaan.

Junnu-uroksissa oli Rondon lisäksi kolme muuta koiraa ja tuomari aloitti arvostelun antamalla kahdelle ensimmäiselle EH:n ja H:n. Olinkin oikein iloinen, kun käteeni ojennettiin vaaleanpunainen nauha. Kilpailuluokassa tuomari ensin seisotti ja sen jälkeen juoksutti kehän ympäri, jonka jälkeen ohjasi Rondon ykköspaikalle. Rondo pokkasi sitten ensimmäisestä näyttelystään Virossa jun sertin! Rondon sisko Tuikku otti myös luokkavoiton jun sertin kera junnunartuissa ja ROP-juniorin valinnassa olivat sitten sisarukset vastakkain. Tuomari mietti aika pitkään ja valitsi Rondon lopulta ROP-junioriksi. :)

Viron näyttelysysteemi on minulle ihan vieras ja olin lievästi pihalla, mutta päädyin kuitenkin oikeaan aikaan PU-kehään. Kehässä oli muistaakseni kaikkiaan neljä tai viisi urosta, ja siitä joukosta Hieno Pentuni tuli toiselle sijalle Kaisan matkassa olleen Juicen voittaessa urokset. Avo nartuissa pääsin esittämään Kaisan kasvatin Mollan, josta tuli PN1 ja ROP. Ei ole minulle kyllä koskaan aikaisemmin tuomari sanonut saman näyttelyn aikana niin montaa kertaa "you go first". :D Ensimmäistä kertaa koskaan pääsin myös isoihin kehiin ja vielä aika moneen otteeseen. Ensin esitimme Kaisan kasvattajaluokan, josta tuli upeasti BIS2! Rondon kanssa kävin pyörähtämässä BIS-juniorikehässä, joka meni ihan kivasti. Rondo meinasi alkaa pari kertaa rähjäämään edessä olleelle snautserille, joka pyöri ja heilui meidän edessä sekä tavoitteli vähän väliä namikättäni siitä huolimatta, ettei siinä ollut mitään. Pyörähdin myös Mollan kanssa RYP-kehässä kuitenkaan sijoittumatta.

Hieno näyttelypäivä oli kyllä kaikkiaan. Kaikki matkassamme olleet sheltit saavuttivat sen mitä olivat lähteneet tavoittelemaankin.

Sunnuntaina menestys ei ollut ihan yhtä huimaa kuin lauantaina, mutta hienoa kuitenkin. Koirat olivat samat kuin edellisenäkin päivänä ja tuomarina tanskalainen Kim Vigsø Nielsen. Rondolle irtosi jälleen luokkavoitto ja jun serti ainoana Erin saaneena luokassaan. Muille tuomari jakoi punaista nauhaa. Kerrankin Rondo oli fiksu ja nosti häntänsä vasta, kun nauhat oli jaettu. :) Junnunartuissa ei jaettu yhtään Eriä, joten Rondosta tuli myös ROP-juniori. PU-kehässä oli vain kaksi urosta, tuomari kun ei liiemmin pinkkiä jaellut. Kehässä mentiin häntä viirinä ja Rondo sijoittui 2. Kehän jälkeen Rondo sai palkaksi pientä riehumista, mistä Karvakaveri ilahtui suuresti.

Rondo jaksoi reissun hienosti ja nuori koira sai hyvää elämänkokemusta laivamatkoista ja hotelliöistä. Rondon reissun kruunasi kyllä varmaan se, kun pääsi siskonsa kanssa hippaamaan. :)Pitää nyt vielä se kolmas junnuserti käy hankkimassa. Suomessa Rondo esiintyy vielä tällä viikolla Porvoossa, minkä jälkeen saa jäädä kypsymään. Rondo on vielä ihan pentu kaikin puolin ja hyvä näin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti