Figo meni myös hyppärin ja viimein saatiin merkintä kisakirjaan sairasloman jälkeen! Edellinen nolla on elokuulta 2011 ja onnistuminen kaikkien vastoinkäymisien jälkeen lämmittää mieltä yhtä paljon kuin Rondon nollavoitto. Ei se rata tosin mistään suunnasta katsottuna mikään huikea suoritus ollut. Mielestäni se oli hyvä viimeiselle putkelle asti, mutta loppurata hajoaa ihan täysin, ohjaus on häpeällisen myöhässä ja Figon jokainen käännös on löysä. Ei se kuitenkaan mitään, koska nollalla selvittiin maaliin ja tässä tapauksessa huono nolla tuntuu uskomattoman hyvältä. Nyt voidaan alkaa pyrkimään kohti parempaa, Figossa on siihen kyllä rahkeita.
Pitää paikkansa, että onnistumisia arvostaa ihan eri tavalla, kun ensin vähän koetellaan. Alkuvuoden treenasin pelkästään Rondon kanssa, Figon toipuessa leikkauksesta. Sen kevään jälkeen Rondon tulokset ovatkin olleet aivan eri luokkaa verrattuna aikaisempiin. Silti olin pitkään katkera siitä, että juuri, kun homma alkoi Figon kanssa toimimaan ja minäkin aloin olemaan parempi ohjaaja, päättää kohtalo asettua meidän kisauraa vastaan ja itse vammakin on sitä sorttia, että kaivelee ja syvästi. Siinä missä alkuvuodelle olin suunnitellut kisoja ja treenejä, opetteli Figo kävelemään uudelleen neljällä jalalla. Puolen vuoden kuluttua voi kukin uskoa, ettei koira ole enää ihan yhtä taitava kuin ennen vammaa. Jos jotain hyvää kuitenkin haluaa löytää koko jutusta, niin osaan arvostaa nykyään paremmin sitä, että on ylipäätään terveet koirat, joiden kanssa pystyy harrastamaan. Se ei olekaan itsestäänselvyys. Agilitytulosten huonontuminen ei ole tietenkään se asia, mikä on kinnervian takia eniten harmittanut, mutta tämä onnistuminen pitkän ajan jälkeen on ehkä vertauskuva minulle itselleni siitä, että kinnerviasta on tällä erää selvitty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti