sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

P*ska reissu, mutta tulipa käytettyä lahjakortti

Kolme rataa, kolme hyllyä. Tässäpä meidän tulosrivi Liedosta. Tiedossa oli kuitenkin, ettei Mujusen radat helpoimmasta päästä ole.

Ekalla radalla tuli muutama tyhmä virhe ja alkuradan töpeksimme. Sitten lopetimme sössimisen ja loppurata oli jopa kelvollinen. Pientä päänvaivaa aiheutti se, kun kolmen aidan ja suoran putken jälkeen oli kepit umpikulmasta. Ohjaajalla oli aika heikot mahdollisuudet ehtiä riittävän lähelle keppejä. Rondo ei osaa takaaleikkauksia ja ylipäätään se on huono kaikessa, missä sen pitäisi kääntyä minusta poispäin. Takaaleikkaus kepeille oli siis tuhoontuomittu ajatus. Päätin, että nyt testataan, miten kovaa Kelkka kulkee, ja juoksen niin kovaa, että ehdin tyrkkäämään Rondon kepeille ilman takaaleikkausta. Ohjausvalintani aiheutti ennakkoon kanssaihmisissä lievää skeptisyyttä, mutta se olikin ainoa kohta koko radalla, mikä onnistui odotettua paremmin.
 Video

Kahdesta muusta radasta ei jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Kävelimme molemmilta ulos. Rondo hyppäsi keinulta, kuten hyppäsi ensimmäiselläkin radalla, mutta nyt vielä aikaisemmin. Uusimme keinun ja vieläkin se hyppäsi vaikka tuijotin vieressä. Siitä suoraan pois. Seuraavalla radalla hyllytimme, kun ohjasin Rondon hyppäämään aidan väärästä suunnasta. Tästä jatkettiin, mutta jälleen kosahti keinulla. Rondo ei hypännyt, koska karjuin sille pysähduskäskyä vieressä, mutta lähti keinulta omin lupinensa samantien, kun se koski maata. Ja niinhän se teki myös ensimmäisellä radalla A:lla.

Pitää alkaa koluamaan nyt jokaiset epikset läpi, koska kisoissa Rondo kerää sellaiset kierrokset, ettei se pysy kontakteilla vapautukseen asti, jos malttaa edes pysähtyä. Treeneissä kontaktit toimivat, samoin keinu. Jotain niille pitää nyt kuitenkin tehdä, koska ne hajoavat enkä halua kolmosissa kävellä radoilta ulos sen takia, ettei koirani osaa suorittaa esteitä. Prkl.

Myös Outi ja Aino mokailivat kummankin ratansa ja lohtusuklaata upposi paluumatkalla pala jos toinenkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti