lauantai 25. syyskuuta 2010

Toinen LUVA!

Kisattiin Figon kanssa tänään 2 starttia citybelgien kisoissa Purinalla. Tuomarina oli Anne Viitanen, jolla ei ollut tosiaankaan helpoimmat mahdolliset kakkosten radat.

A-rata oli sopivan haastava. Radan alku ei ollut ihan niin sujuva kuin oli tarkoitus, mutta pääsin kuitenkin kokeilemaan jaakotusta kisatilanteessa, ihan hyvin toimi, eikä kaarre levähtänyt. Aa oli aivan loistava, juuri sellainen kuin pitääkin. Kepeille lähestyttiin reilusta avokulmasta. Leikkasin kepeillä vielä takaa ja pieni hämmästyminen tuli jo siitä, kun kepit meni aivan oikein! Puomille oli tosi hankala lähestyminen koiran kannalta. Ylösmenolle oli käytännössä lähes pakko tulla sivusta eikä vauhtia saanut otettua lainkaan. Figo pysähtyi taas alastulolla liian aikaisin ja jouduin käskyttämään sen laittamaan etutassut maahan. Siihen paloi sitten taas muutama sekunti. Tulos 0, sijoitus 2. ja LUVA. Nyt ollaan sitten nollaa vaille kolmosissa!

B-rata oli hieman ensimmäistä helpompi, ainoa hankala kohta oli keppien sisäänmeno 90 asteen avokulmasta. Siihen meillä sitten kosahti. Tyypillisin virhe Figolla on tokaan väliin meneminen ja siihenhän se sujahti taas. Syy oli kuitenkin jälleen ihan puhtaasti ohjauksessa, en vaan opi ohjaamaan koiraa oikeaan väliin juuri tuollaisissa paikoissa. Tyhmänä en ottanut yhtään lisää etäisyyttä keppeihin korjatessa ja Figo meni toiseen väliin vielä toisen ja kolmannenkin kerran. Siinä sitten hyllytettiin. Loppuradan ohjasin todella huonosti, vaikka olisi pitänyt ottaa treenin kannalta ja tsempata loppuun asti. Radan jälkeen otettiin lämmittelykepeillä vastaavaa kohtaa mikä meni pieleen, mutta annoin Figolle enemmän tilaa ja ohjasin oikeaan väliin, ei ongelmaa..

Hyvin on kuitenkin kaikkiaan lähtenyt kakkosissa sujumaan. Viimeistä LUVAa lähdetään tavoittelemaan ensi viikonloppuna Mikkelistä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti