lauantai 9. marraskuuta 2013

Rondo irtoaa

Otsikko on jo itsessään epäuskottava, mutta huijaisin, jos väittäisin, ettei Rondo irtoa yhtään. Tein ensin erotteluna käännös- ja eteen- käskyä. Erotteli hyvin. Lähinnä pelkäsin, ettei se lähtisi eteen monen käännöksen jälkeen. Sitten kasi- kuvio suoralla putkella niin extremeillä väleillä kuin Purina mahdollistaa. Oikealle lähetykset ja käännökset olivat aivan loistavia. Rondo lukitsi esteen kaukaa, vaikka lähdin liikkumaan jo toiseen suuntaan. Minulla taitaa olla puoliero, kun vasemmalle lähetykset ovat jotenkin vaikeampia. Juoksen vähän Rondon linjalla ja liian lähelle aitaa. Rondo hidastaa juostessaan ohi eikä käännös ole yhtä hyvä kuin toiseen suuntaan. Pääasia kuitenkin, että suoritti aidan, vaikka tein vähän lisähaastetta. Yhtään kieltoa ei tullut. Tätä voisi kutsua edistymiseksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti