Voihan kinner

Figo loukkasi agilitytreeneissä toisen jalkansa kaksi viikkoa sitten. Siitä asti on menty levolla, koska Figo on säpsähdellyt jalkaa hypätessä, liukastuessa jne. Aluksi uskottiin kyseessä olevan lihasrevähdys. Kaikista peloista ja huolista toteen käy kuitenkin se, jota eniten pelkäsin. Koska oireita oli vielä kahden viikon levonkin jälkeen, varasin ajan ortopedille. Eläinlääkärikin epäili aluksi lihasvammaa, koska Figo reagoi reiden takaosan syvien lihasten tunnusteluun ja kintereessä ei ollut juuri havaittavissa turvotusta. Lopulta lääkäri kuitenkin totesi, että varpaankoukistajajänne liikkuu enemmän ulkosivulle kuin sen kuuluisi. Tänään kävin vielä vahvistamassa asian hakemalla toiseltakin ortopedilta mielipiteen. Figo on nyt siis todettu kinnervikaiseksi. Onhan se parempi kuin suora monttutuomio, mutta muilta osin tätä pahempaa vikaa en voisi enää keksiä.

Hoitona on leikkaus, koska vaiva hyvin epätodennäköisesti tulisi korjaantumaan itsestään. Ennen kaikkea toivon myös, että Figo voisi vielä palata normaaliin elämään ja käyttää jalkaansa kuin ennenkin. Todennäköistähän on, että jos leikkaus onnistuu hyvin ja kuntoutuksen tekee huolella, jalasta tulee ihan entisen veroinen ja agilitynkin pariin vielä päästään. Väkisinkin alitajuntaan hiipii pelko siitä, joutuuko leikkausia uusimaan ja tuleeko toinenkin jalka pettämään. Tai mitä jos Rondollekin sama vaiva iskee, koska eihän se shelteillä epätyypillistä ole. Ei koiran elämä rampana ole kuitenkaan koiran elämää.

Harmittaa, ahdistaa ja suoraan sanottuna v*tuttaa koko juttu. Niin omasta ja monien muidenkin ihmisten puolesta, joita asiaa koskettaa, kuin ennenkaikkea Figon puolesta. Figo on tiedettävästi ensimmäinen isänsä jälkeläisistä, jolla kyseinen vaiva on. Figon muilla sisaruksilla ei ainakaan toistaiseksi ole myöskään samaa ilmennyt. Ikääkään se ei nähtävästi katso, koska jalka kesti Figon vauhdissa ilman mitään ongelmia neljä vuotta. Toisin sanoen taitaa olla aivan turhaa yrittää etsiä shelttipentua, jonka kanssa kinnervikaa ei tarvitsisi pelätä. Tietysti todennäköisyys siihen kasvaa, jos sitä lähisukulaisissakin esiintyy, mutta niin ei tässäkään tapauksessa ollut. Jonkun kohdallehan tämä aina sattuu.

Huonoina hetkinä menee jo usko koko rotuun. Paljon on viime aikoina pra puhuttanut ja kantajia löytyy sieltä täältä lisää. Onneksi sentään sheltit menivät lonkkien osalta Pevisaan. Koiranetistä näkee ajoittain aika murheellisia tuloksia. Lisäksi tuntuu kinnervika olevan aika yleistyvä vaiva. Ja silti jotkut kasvattajat kehtaavat vielä väittää, etteivät osaa nimetä yhtäkään kinnervikaista shelttiä. Joidenkin mielestä vaiva taas ei ole niin vakava, että siitä pitäisi huolestua. Voihan koiran leikkausella korjata. Onhan se omistajalle mukavaa maksaa satojen eurojen leikkauset ja lisäksi kuntouttaa koiraa pitkään sen jälkeen. Vain jotta se voisi liikkua ja elää normaalisti. Puhumattakaan siitä, miten paljon se omistajalle surua aiheuttaa. Toivottavasti ne loputkin shelttikasvattajat, jotka ovat tähän asti vaivaa viitanneet kintaalle, alkavat ottaa sen vakavasti. Figon kasvattajaa taas kiitän myötätunnosta ja tuesta, mitä olen saanut.

Figo leikataan 20.12. Toivon mukaan se vielä joku päivä pääsee menemään kuin kuvassa.

Jo toinen nousunolla!

Kun en päässyt Figon kanssa kisaamaan, pääsin sentään Rondon kanssa. Liedossa kisasimme kolme rataa ja meidän osalta ratasuoristusten taso meni hieman laskusuhdanteisesti.

Ensimmäinen agirata oli Rauno Virran suora ja vauhdikas rata. Matkaseuramme kommentoi katsomon puolella "kumminkin ne hyllyttää". Yllätimme kuitenkin kaikki, koska otimme nollavoiton ja vielä varsin vauhdikkaan sellaisen. Miinusaikaa tuli -20,73 ja etenemä 4,88 m/s. Näissä kisoissa ei kontaktien kanssa lipsuttu vaan vaadin Rondolta joka radalla on-offin. Näin ollen olemme nollaa vaille kakkosissa!

Seuraava ratakin oli Rauno Virran agilityrata. Hieman mutkikkaampi, mutta aika selkeän näköinen rata. Neljännen esteen jälkeen piti kääntää tiukasti kepeille. Olin suunnitellut tätä rataantutustumisessa huolella. Rondon viilettäessä siinä kohtaa, käännös oli oikein hieno, mutta ilmeisesti suunnitelmani siitä kohdasta eteenpäin oli jäänyt tekemättä kokonaan. Niinpä jäin kuin tikku p*skaan ja Rondo lähti sinkoamaan muuria kohti keppien sijaan. Ei se muurille asti ehtinyt, mutta vitonen siitä kuitenkin tuli. Yritin ohjata Rondon kepeille huonosta ahtaasta kulmasta ja se aloitti väärin. Tästä tuohtuneena Hyypiö käy puraisemassa housujani, kunnes saan sen oikein kepeille. Muuten puhdas rata, vaikka Rondo veti A:n alastulla vähän nokalleen ja loppu takkuili, joten tulos 10. Video.

Viimeisenä oli Minna Räsäsen huomattavasti aikaisempia haastavampi hyppäri. Tästä radasta ei ole oikein mitään mainittavaa ja mentiin aika kaukaisesti alkuperäisen ratapiirustuksen mukaisesti. Yllätys, tulos hyl.

Pitkä päivä ja aikainen lähtö kieltämättä vähän verottivat, kun nyt olo on kuoleman väsynyt. Alan tulla vanhaksi.

Seuraavat kisat kisaamme ensi vuonna sitten.

Figolle saikkua

Tällä viikolla ollaan treenattu kahdesti. Tiistaina omat treenit Ojangossa ja torstaina oli Jenna kouluttamassa.

Tiistaina Rondo antoi pientä toivoa, ettei irtoamisen opettaminen ehkä niin toivotonta olekaan. Tehtiin useamman esteen suoraa ja Rondo eteni hyvin itsenäisesti. Tosin, A:lla ei ottanut kontaktia kertaakaan, kun edessä oli Outi namikupin kanssa. Pitäisi kai siirtyä A:n kanssa luck-or-no luck - kontakteihin...

Figo oli odottanut vuoroaan häkissä ja neljä koiraa ennen sitä treenasi. Lämmittelylenkistä ehti siis kulua aivan liian kauan. Lopulta Figo radalle päästessään oli tavanomaisen tohkeissaan. Hetken aikaa meni hyvin ja hiottiin muutamaa kohtaa. Yhden takaaleukkausen hypylle jälkeen huomasin, että Figo ontuu. Se ei laskenut toista takajalkaansa ollenkaan maahan. Treenit keskeytyivät siis tsiihen. Laitoin Figon hihnaan ja katsottiin sen ravia. Se ravasi aika normaalin näköisesti, mutta liikerata oli tavanomaista lyhyempi. Lähdettiin lämmittelylenkille ja hihnasta irti päästessään Figo ampaisi menemään. Silloin sitä selvästi taas sattui. Figo ei muutenkan helposti näytä kipua, joten reaktio oli siihen nähden voimakas. Loppulenkki mentiin siis hihnassa. Kotona tunnustellessa huomasin Figon reagoivan varpaiden taivuttamiseen eteenpäin. Ehdin pelätä jo kinnervikaakin, mutta kintereet olivat täysin saman tuntuiset eikä kumpikaan kuumottanut tai ollut turvonnut. Figon oireet eivät muutenkaan olleet siihen viittaavat, joten hysterisoin turhaan.

Ilmeisesti oli siis sattunut jonkunlainen lihasrevähdys ja sain onneksi jo seuraavalle päivälle varattua ajan fysioterapeutille, kun en oikeastaan tiennyt, missä vaiheessa vamma oli sattunut ja oliko jokin muukin paikka kipeytynyt. Fyssari löysi lannerangasta vasemmalta puolelta kipeytyneen kohdan, mutta muuten Figo tuntui olevan kunnossa. Jonkun aikaa katsotaan nyt, parantuuko jalka pelkällä levolla. Nyt Figo ravaa jo täysin normaalisti eikä liikeradassakaan ole nähtävissä mitään erikoista.

Harmittaa suuresti koko jutussa etenkin se, että vamma olisi voitu varmasti välttää, jos olisin tajunnut lämmitellä Figoa hetken ennen radalle tuloa. Yleensä en koskaan vie koiria radalle ennen kunnon lämmittelyä ja nytkin oli lenkillä käyty, mutta ei siinä tilanteessa tajunta riittänyt ymmärtämään, että siitähän oli kulunut liian pitkä aika.

Viikonlopun kisat peruuntuivat siis Figon osalta. Harmi, sillä Figon meno kisaradoilla on parantunut paljon ja viimeksi pääsin sen kanssa kunnolla radalle elokuussa. Lokakuussa olin ilmoittautunut sen kolmelle radalle, mutta silloin oma jalkani kesti juosta vain yhden radan. Toivottavasti jo ensi kerralla.