Voihan kinner

Figo loukkasi agilitytreeneissä toisen jalkansa kaksi viikkoa sitten. Siitä asti on menty levolla, koska Figo on säpsähdellyt jalkaa hypätessä, liukastuessa jne. Aluksi uskottiin kyseessä olevan lihasrevähdys. Kaikista peloista ja huolista toteen käy kuitenkin se, jota eniten pelkäsin. Koska oireita oli vielä kahden viikon levonkin jälkeen, varasin ajan ortopedille. Eläinlääkärikin epäili aluksi lihasvammaa, koska Figo reagoi reiden takaosan syvien lihasten tunnusteluun ja kintereessä ei ollut juuri havaittavissa turvotusta. Lopulta lääkäri kuitenkin totesi, että varpaankoukistajajänne liikkuu enemmän ulkosivulle kuin sen kuuluisi. Tänään kävin vielä vahvistamassa asian hakemalla toiseltakin ortopedilta mielipiteen. Figo on nyt siis todettu kinnervikaiseksi. Onhan se parempi kuin suora monttutuomio, mutta muilta osin tätä pahempaa vikaa en voisi enää keksiä.

Hoitona on leikkaus, koska vaiva hyvin epätodennäköisesti tulisi korjaantumaan itsestään. Ennen kaikkea toivon myös, että Figo voisi vielä palata normaaliin elämään ja käyttää jalkaansa kuin ennenkin. Todennäköistähän on, että jos leikkaus onnistuu hyvin ja kuntoutuksen tekee huolella, jalasta tulee ihan entisen veroinen ja agilitynkin pariin vielä päästään. Väkisinkin alitajuntaan hiipii pelko siitä, joutuuko leikkausia uusimaan ja tuleeko toinenkin jalka pettämään. Tai mitä jos Rondollekin sama vaiva iskee, koska eihän se shelteillä epätyypillistä ole. Ei koiran elämä rampana ole kuitenkaan koiran elämää.

Harmittaa, ahdistaa ja suoraan sanottuna v*tuttaa koko juttu. Niin omasta ja monien muidenkin ihmisten puolesta, joita asiaa koskettaa, kuin ennenkaikkea Figon puolesta. Figo on tiedettävästi ensimmäinen isänsä jälkeläisistä, jolla kyseinen vaiva on. Figon muilla sisaruksilla ei ainakaan toistaiseksi ole myöskään samaa ilmennyt. Ikääkään se ei nähtävästi katso, koska jalka kesti Figon vauhdissa ilman mitään ongelmia neljä vuotta. Toisin sanoen taitaa olla aivan turhaa yrittää etsiä shelttipentua, jonka kanssa kinnervikaa ei tarvitsisi pelätä. Tietysti todennäköisyys siihen kasvaa, jos sitä lähisukulaisissakin esiintyy, mutta niin ei tässäkään tapauksessa ollut. Jonkun kohdallehan tämä aina sattuu.

Huonoina hetkinä menee jo usko koko rotuun. Paljon on viime aikoina pra puhuttanut ja kantajia löytyy sieltä täältä lisää. Onneksi sentään sheltit menivät lonkkien osalta Pevisaan. Koiranetistä näkee ajoittain aika murheellisia tuloksia. Lisäksi tuntuu kinnervika olevan aika yleistyvä vaiva. Ja silti jotkut kasvattajat kehtaavat vielä väittää, etteivät osaa nimetä yhtäkään kinnervikaista shelttiä. Joidenkin mielestä vaiva taas ei ole niin vakava, että siitä pitäisi huolestua. Voihan koiran leikkausella korjata. Onhan se omistajalle mukavaa maksaa satojen eurojen leikkauset ja lisäksi kuntouttaa koiraa pitkään sen jälkeen. Vain jotta se voisi liikkua ja elää normaalisti. Puhumattakaan siitä, miten paljon se omistajalle surua aiheuttaa. Toivottavasti ne loputkin shelttikasvattajat, jotka ovat tähän asti vaivaa viitanneet kintaalle, alkavat ottaa sen vakavasti. Figon kasvattajaa taas kiitän myötätunnosta ja tuesta, mitä olen saanut.

Figo leikataan 20.12. Toivon mukaan se vielä joku päivä pääsee menemään kuin kuvassa.