Tänään lähdettiin 6.30 ajelemaan Lohjalle kisoihin. Mukaan lähti Outi ketyksi ja Tyly-Setä maskotiksi. Kisapaikka löytyi helposti, eikä mitään karttoja tarvittu, kun olin katsellut paikkaa etukäteen googlen street view:stä, kätevää.
Figo mitattiin- yllätys yllätys- mediksi. Mikrosirua ei vaan meinannut löytyä koirasta millään ja se löytyi vasta, kun meidät kolmannen kerran pyydettiin sirun lukuun.
Ensimmäisenä oli vuorossa agilityrata. Ensimmäinen virallinen kisarata ikinä sekä mulle että Figolle. Rata näytti ihan kivalta eikä ollut pelkkää läpijuoksua. Radalla tokana esteenä oli keinu, missä hankittiin ensimmäinen vitonen. Figo rymisteli keinun läpi eikä pysähtynyt. Varmaan pieni hölmö koira sekoitti keinun puomiin. Keinua ei kovin paljon olla treenattu, saati sitten otettu treeniradoille. Olisi ehkä ihan kannattavaa ottaa. :) Hylly tuli sitten sellaisessa kohdassa, jossa piti vähän ohjatakin. Figo hyppäsi väärän aidan, mikä oli täysin mun oma moka, kun en ohjannut loppuun kunnolla. Puomi oli aika hidas. Figo hidasti jo ylösmenolla, mikä johtui varmaan keinusta radalla aikaisemmin. Muilta osin rata oli ihan ok, vaikka eihän sillä samanlaista menoa ollut kuin treeneissä, mutta en sitä olettanutkaan.
Toinen rata oli hyppyrata, jonka teemana oli "juostaan niin kovaa kuin päästään". Rata oli siis pääosin läpijuoksua ja vain parissa kohdassa piti ohjata. Sehän sopii mulle, koska juosta osaan, ohjata en. Hyllyksi kosahti kuitenkin sellaisessa kohdassa, kun renkaalle oli hieman viisto lähestyminen ja Figo juoksi siitä ohi, minkä jälkeen hyppäsi takaisin väärältä puolelta rengasta. Hyllytyksen jälkeen rata muuttui paljon sujuvammaksi. Tokavikasta aidasta Figo taisi juosta ohi, mutta olin jo oikeastaan lopettanut ohjaamisen siinä vaiheessa.
Vähän ennen meidän vuoroa toisella radalla oli radalle menossa sellainen koira, joka ei pysynyt lainkaan ohjaajalla hanskassa. Heti, kun ohjaaja päästi lähdössä koirasta irti, se juoksi roikkumaan Figon karvoissa, vaikka ei tosiaan seisty heti radan vieressä. Outi antoi koiralle saappaasta ja se häipyi kiusaamaan muita. Onneksi Figo ei paljon siitä välittänyt.
Olen kyllä outo siinä suhteessa, että Oreniuksen treeneissä jännitän niin paljon, että ohjaan kuin halvaantunut vanhus eikä osata tehdä edes niitä asioita, jotka varmasti osataan oikeasti. Mun jännittäminen näkyy heti Figossa haahuiluna ja vauhdin hidastumisena. Kisoissa en sen sijaan jännittänyt oikeastaan ollenkaan. Etenkin jälkimmäisellä radalla olin aika rennoin mielin.
Nyt vaan työn alle keinu ja rengas, sekä käydään hankkimassa vähän kisakokemusta jostain epiksistä. Seuraavaksi kisataan sitten jossain toukokuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti