sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kisamenoa Hyvinkäällä

Figo palasi kisaamaan agilityradoille reilun vuoden tauon jälkeen. Ilmoittaessani Figon kisoihin, toivoin, että tuomarina olisi ollut Johanna Wütrich, mutta sattuikin, että medeillä oli Marja Lahikainen. Toivoin myös mukavia, suoria jatkoja puomilta ja mitä siellä odottaakaan; puomi ihan seinässä kiinni ja osoittaa seinää kohti sekä muutaman metrin päässä ansana mutkaputki. Näin molemmilla radoilla. Sanomattakin lienee selvää, että ei juostu puomia vaan pysähdyttiin.

Ekalla radalla Figo liikkui vähän epävarmemmin niinkuin se usein ekalla radalla menee. A:lta sentään oli helppo jatko ja sen tuli myös alas vähän varovasti. Haparoivasta menosta huolimatta hylly tuli vasta puomin jälkeen. Pysäytyskäskystä huolimatta se edessä oleva mutkaputki oli liikaa, mikä sinänsä ei yllätä. Putkeenhan Figoa on juoksutettu treeneissä vaikka kuinka paljon. Radalla nähtiin sitten sellainen laatupuomi, josta joku voisi kuvitella, että meillä ei ole turhan paljon käytetty aikaa kontaktitreeneihin. Käskytin melko hiljaa ja Figo oli jo pysähtymässä, mutta loikkasikin sitten omia aikojaan ja paineli putkeen. Noh, sellaista sattuu.

Seuraavalla radalla Figo tuntui kulkevan rennommin. Puomin jälkeen putki oli siellä edelleen häiritsemässä. Nyt kuitenkin käskytin vahvemmin ja nähtiin asiallinen kontaktisuoritus. Edelleen se putki meinasi houkutella, mutta Figo pysyi hanskassa. A oli tällä radalla loistava, juuri sellainen kuin on treenattukin. Tehtiin nolla ja sijoitus 5.

Hyppyrata oli varsin mutkikas. Radan alussa oli monta potentiaalista levähtäneen käännöksen paikkaa, jotka piti ohjata valssilla. Alku meni suorastaan yli odotusten, koska sain Figon kääntymään hyvin valsseilla, jotka eivät lukeudu vaahvuuksiini. Kepeille oli haastava lähestyminen ja ennen keppejä tuli ylimääräistä pyörimistä, mutta muuten tämäkin oli kelpo rata. Sijoitus tällä kertaa 4. Figo teki näin ollen tuplan, miten niin sen saaminen on muka vaikeaa. Harmiksi mistään päivän radoista ei ole videotodisteita.

Mineillä oli tuomariharjoittelijan suunnittelemat vauhdikkaat ja helpon puoleiset radat. Ei siinä mitään, minä tykkään helposta. Ensimmäinen agirata hyllytettiin tokalla aidalla, kun Rondo ohitti sen ja syöksyi suoraan kolmantena esteenä olleeseen putkeen. Muuten puhdas rata. Seuraavalta radalta tehtiin vähän varmisteleva nolla ja sijoitus 3. Hyppyrata oli suoranaista luukutusta ja ajattelin, että nyt olisi mitä parhain tilaisuus tehdä se tupla vihdoin. Radan loppuosa oli aitoa kilpajuoksua, koira vastaan ohjaaja, ja tämän revittelyn päätteksi piti ohjata koira takaakiertoon. 5 rataa juosseena, alkoi jalka vähän painaa ja Rondo hyppäsi takaakiertoaidan edestä, kun en yksinkertaisesti ehtinyt ajoissa. Kiire ei olisi tullut ellen olisi jäänyt aikaisemmin kupeksimaan, mutta ajastuksenkulkukin alkoi jo hidastumaan. Hylly siis neljänneksi viimeisellä aidalla.

Rondo kulki älyttömän hyvin ja ohjautui tosi helposti. Keinonurmella kisatessa aluksi tulee aina vähän järkytyksenä, miten paljon kovempaa se pääsee kuin Purinan pehmeällä pohjalla. Kiire meinaa tulla ja menosta puuttuu vielä sellainen viimeinen silaus, että saataisiin irti parhaat suoritukset. A on ollut tällä viikolla treeneissä aika huono, kontakti jäänyt kovin ylös. Jännitin sitä vähän, mutta kisasuoritukset oli ihan hyviä. Ensi viikolla Liedossa sitten uusi tilaisuus kalastella tuplaa.

torstai 21. helmikuuta 2013

Voisi olla parempikin tuuri

Rondon uusi lonkkalausunto tuli ja niin siinä kävi, että aikaisempaa huonommaksi vaihtui tulos eli C/C. Tiedossa oli, etteivät ne priimaa ole, mutta kyllä vanhankin tuloksen huonontuminen on pieni pettymys. Vaihtelun vuoksi olisi mukava saada jotain hyviäkin uutisia koirien terveyden osalta. Nivelrikkoa ei kuitenkaan ollut ja Rondon kannalta se on merkittävämpää kuin, että mitä kirjaimia paperilla lukee. Nyt pidetään entistäkin parempi huoli, että Rondo pysyy timmissä kunnossa ja vahvistetaan takaosan lihaksia. Jonkun nivelvalmisteen syöttäminen ei myöskään olisi pahitteeksi kummallekaan, kun aktiivisesti harrastetaan.

Tieto lisää tuskaa eikä sitä voi kieltää, etteikö se vähän varjosta noiden kanssa harrastamista, että kummallakin on kohonnut riski sairastua johonkin kipua aiheuttavaan. Sama rakenne Figolla on leikkaamattomassa kintereessä kuin leikatussakin. Toisaalta taas en voi vaikuttaa siihen, meneekö toinen jalka. Vaikka lopetettaisiin agility kokonaan, voi se mennä myös metsälenkillä, koirien riehuessa tai missä vaan. Yksi päivä se kinner sitten vaan poksahtaa, jos on niin käydäkseen. Pelkkä C-lonkka ei taas tee koiraa sairaaksi vaan toinen kysymys on, että muodostuuko siihen koskaan nivelrikkoa. Se jää nähtäväksi.

Jos yritän kaivaa jotain hyvää asiasta, niin kummallakaan ei ole sellaista vaivaa, joka vaivaisi niiden elämää tällä hetkellä. Sitä ei tiedä, mitä huomenna tapahtuu, joten nautitaan tästä päivästä ja murehditaan sitten, kun on sen aika. Niin on jokaisen kohdalla.

Kuva ajalta, kun Rondo oli vielä blondi.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Kohti kisapuomeja

Tällä viikolla treenit ovat keskittyneet pääasiassa kontakteihin, mutta vähän ohjaustreeniäkin on tehty. Nyt on Figo ilmoitettu kisoihin Hyvinkäälle myös agilityradoille. Edellisen kerran on kisattu agiradalla syksyllä 2011 ennen Figon sairaslomaa. Saa nähdä mitä tulee vai tuleeko mitään. Käännöksiä juoksupuomille en ole opettanut, joten myös 2on2off on palautettu mieleen. Figo erottelee suoritukset hyvin käskyllä ja pysäytyksissä annan lisäksi selvän vartaloavun. Toivotaan siis kisoihin suoria jatkoja puomilta, niin päästään juoksupuomia kokeilemaan, sekä toivotaan, että nähdään samanlaisia suorituksia kuin tämän viikon treeneissä. Eikä maailma lopu, jos sieltä vitonen tulisikin. Onhan se kisatilanne kuitenkin erilainen.


Eilen kävin kisaamassa lahjakorttistartin Kirkkonummella Figon kanssa. Rata oli aika normaali hyppyrata ja kämmittiin radan alku- ja loppupäässä. Tehtiin kaksi kieltoa, keppivirhe ja Figo ohitti vielä yhden aidan. Kepeille 90 asteen lähestyminen avokulmaan kovasta vauhdista eikä mahdollisuutta suoristaa koiran linjaa, kun seinä oli melkein vieressä. Arvasin jo rataantutustumisessa, mitä tapahtuu eli Figo menee oikeasta välistä sisään ja taittuu siitä kolmanteen keppiväliin. Niin myös tapahtui. Radalta jäi kuitenkin hyvä mieli, koska Figo kulki tosi hyvin, hiekkapohjalla ei tullut yhtään sutimista ja rataan mahtui hyviäkin pätkiä. Yhden radan kisaamisessa on se tylsä puoli, että on vain se yksi mahdollisuus tehdä hyvä rata. Olisin oikein iloinen, jos Figonkin kanssa päästäisiin taas kisaamaan vähän kokonaisvaltaisemmin.

Rondon A-treenit jatkuu ja mielestäni on menty eteenpäin. Harjoitusta vielä tarvitaan varsinkin lähestyessä A:ta huonosta kulmasta. Sen sijaan käännökset A:lta näyttäisivät tähän astisen perusteella tulevan Rondolta melko luonnostaan, kuten käännökset siltä ylipäätään. Keppitreenejä ollaan myös tehty, kun viime aikoina on ollut ongelmaa kepeillä pysymisen kanssa. Kokeilen, jos saisin parannettua Rondon itsenäisyyttä kepeillä etupalkan avulla. En tiedä niinkään, että onko etupalkka toimiva keino, kun koira tietää sen olevan siellä, mutta muita ideoita äärimmäisen ohjaajahakuisen koiran opettamiseen itsenäisemmäksi ei oikein ole.

Vielä viikko pitäisi odottaa, että pääsen kisaamaan. Figon puomin suhteen oikeastaan vähän myös hirvittää. Rondoltakin loppuu doping-karenssi ja päästään tosissaan jahtaamaan sitä puuttuvaa tuplaa.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Läpivalaisussa

Rondo kävi hankkimassa reippaan säteilyannoksen lonkkakuvissa ja kinner-ct:ssä.

Tainnutuksen jälkeen homma alkoi ct-kuvauksella kinnertutkimusta varten. Kuvausasento oli hieman kokeellinen ja lopulta Rondo saatiin aseteltua hyvin selälleen makaamaan, takajalat yhteen teipattuna. Näin saatiin kantaluusta kolmiuloitteinen kuva. Vertailupohjaa kintereen arvioimiseksi ei vielä ole, joten muuta ei osaa sanoa kuin, että joku ura siellä näytti olevan.

Paketoituna ct:tä varten
Seuraavaksi oli vuorossa lonkkien röntgen-kuvat. Päivän paras uutinen, ei nivelrikkoa! Voidaan siis jatkaa harrastamista niin kuin tähänkin asti. Anu Lappalainen lausui Rondon lonkat silloin vuoden iässä ja antoi nyt myös arvion niistä. Hänen mukaansa lonkkamalja on matala, mutta lonkat ovat symmetriset eikä hän nyt osaisi sanoa, että kumpi on B ja kumpi C. Mielenkiintoista, jäädään odottamaan uutta lausuntoa kennelliitosta.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kisatauko päätökseen

Rondolla oli kahden kuukauden kisatauko ja sen aikana treenattiin A-suoritus uusiksi. Eilen kisasin sen kanssa 3 starttia BAT:n kisoissa. Onneksi hyppyrata oli ensimmäisenä, koska Rondolla vähän keuli. Hyllytettiin, kun sössin välistävedon ja kepeillä oli ongelmia. Pistän nämä sen piikkiin, että tauon jälkeen oli rutiini hukassa ja olin vähän hermostunut ennen rataa.

Seuraava agirata oli jo astetta parempi. Kepeille avokulmaan vienti leikkauksella onnistui hyvin, mutta hyllytettiin tämäkin rata, kun Rondo hyppäsi yhden takaakierron edestä. A oli tällä radalla vähän kyseenalainen, että osuiko vai eikö, mutta hylly oli jo alla joka tapauksessa.

Kolmannella radalla alkoi jo tuntumaan samalta kuin ennen taukoa. Ennen rataa olin rauhallisin mielin ja rata tuntui hyvältä. Oikeastaan se oli harvinaisen ehjä nollarata meille. Sijoitus oli 3. ja minejä oli melkein 50. Ei pysähtynyt muuten yksikään kolmen kärjessä A:lla. A oli treenimäärään nähden hyvä ja osui selvästi kontaktille. Toivon, että treenien myötä Rondo tulisi vielä vähän reippaammin harjan yli ja osuma tulisi hieman alemmas. Pieninä miinuksina ne, että takaakiertoon ei taaskaan meinannut lähteä kuin kunnolla tyrkkäämällä ja A:n jälkeen puraisi lahkeestani. Videolla se näkyy niin, että Rondo hidastaa vähän ohittaessaan minut, mutta tunsin kyllä näykkäisyn ja ärähtikin vielä.

Video nollaradasta

Medien hyppäri oli tietysti vasta kisojen viimeinen rata ja kävin minien jälkeen hakemassa Figon. Figo pysyi hyvin käsissä ja teimme kivan nollan. Oltiin jopa sijalla 6, joka on paras sijoitus näin isoissa kisoissa pitkään aikaan. Olisihan tuossa paljon poisotettavaa. Yritykseni tehdä ihmisnuoli radalla tyssäsi, kun jäin nukkumaan ja siinä tuli turhaa kaarrosta. Kuitenkaan ei ole edes realistista ajatella, että saisi Figolta kaiken ylimääräisen pois, koska se ei osaa kääntyä hypätessään. Figo kääntyy aina vasta hypyn jälkeen. Olen opettanut Figolle kiertämis-käskyn puilla ja pelkkiä siivekkeitä kiertäessä se kääntyy täysin siivekkeitä nuollen. Sitten, kun lisää mukaan riman, hyvin matalankin, alkaa kaarrosta tulla. Rytmityksellä ja linjauksella kaarrokset voi saada kohtalaisiksi, joten parempi varmaan keskittyä ohjauksen treenaamiseen.

Figon rata

Rondolle tulee jälleen kuukauden kisatauko, koska olen varannut sille 11.2 ajan virallisiin lonkkakuvauksiin. Rondon lonkathan on kuvattu vuoden iässä B/C:ksi ja haluan tietää nyt, kun ikää on lähes 3,5 vuotta, että onko niissä mahdollisesti mitään muutoksia tai merkkejä nivelrikosta. Rondo ei ole koskaan oireillut, mutta agilityn takia otan ennemmin selvää hyvissä ajoin, ettei riko koiraa turhaan, jos siellä jotain merkkejä alkavasta nivelrikosta näkyisikin. Figolle on suunnitelmissa parit kisat helmikuulle.

Figo ja siskonsa Aino kävivät perjantaina eläinsairaalalla voimalevytutkimuksessa Outin kinnervikatutkimusta varten. Siinä näkyisi siis, jos koira käyttää toista jalkaansa heikommin kuin toista. Tässä vaiheessa ei saatu vielä mitään tuloksia Figon käyristä, tai en ainakaan ymmärtänyt niistä mitään. Siitä kuitenkin tajusin, kun Morelius teki siihen perään ortopedisen tutkimuksen ja Figon leikatun jalan todettiin olevan erinomaisessa kunnossa eikä jänne liiku sivusuunnassa. Oikein hyvä uutinen siis.